keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Tokoa ja raunioita viikolla 16

Tiistaina 14.4. oltiin tokoilemassa hakuporukalla Paijalassa. Tarkoituksena ottaa Echolle tokotreeniä: varsinkin seuraamista ja jättöliikkeitä. Tehtiin Anun kanssa toisillemme niin, että toinen oli liikkeenohjaajana, ja palkata sai :) Seuraamiset hihnassa menivät hyvin, käännöksineen. Ilman hihnaa Echo alkoi ennakoimaan saman tien jättöliikkeitä vaikkei käskyä tullut. Joten avitin seuraamista naksuttimella ja nameilla pidempiä pätkiä. Jättöliikkeitä kokeilin lelun (pallo) kanssa ihan erikseen leikittämällä ilman seuraamista, mutta Echo kävi ehkä pallosta niin ylikierroksilla että käsky kuin käsky meni veikkaukseksi :O koiralla, joka on suorittanut BH:n hyvin arvosanoin ja osaa jättöliikkeet vaikka unissaan! Joten nyt piti alkaa miettiä tarkkaan miten tehdään. Vein takaisin autoon ja otettiin Anulle ja Roosalle siinä välissä, ja konsultoin Pipsaa ja Niinaa. Otin myöhemmin Echon uudestaan autosta hetkeksi, tehtiin avun kanssa seuraamista ja jättöliikkeet, jotka menivät kaikki nyt täysin nappiin. Superpalkka, ja siihen lopetettiin.
Yhteispaikallaanmakuu otettiin vielä Roosan, Novan ja Mustin kanssa, se meni hyvin (kuten aina, vaikka ei saa liikaa tuudittautua että osaa tuo pomminvarmasti)...

Sen jälkeen olen tehnyt pihassa treenejä Pipsan neuvojen mukaan eli autan niin paljon kuin tarve vaatii. Itse tajusin myös sen, että ollaan tehty jättöliikkeitä melko paljon, mutta seuraamista ei muuta kuin käännöksiä ja tiiviitä pätkiä, joten peiliin on taas katsominen miksi koira ennakoi seuraamisessa.
Nyt ollaan tehty sarjoissa maahan ja seiso mutta vain toista per treeni. Seuraamista hihnan kanssa ja ilman, ilman hihnaa vahvempia apuja ja pidempää seuraamista paljon palkan kanssa. Naksuttimella niin, että 5 askeleesta 7 askeeleeseen ennen naksautusta ja 10 askeleeseen ennen naksautusta jne.

Raunioilla oltiin oman porukan kanssa torstaina 16.4. Ennen raunioita kävin Niinan kutsusta Javan kanssa herrasmiestollereiden Nemon ja Novan kanssa remmilenkillä, mukaan liittyivät myös Heidi, Pablo ja Yngwie (kaksi jälkimmäistä käyttölinjaisia kultaisia Ruotsista). Javalle teki tuo lenkki tosi hyvää.

Rauniotreeneissä otettiin Echolle kiintorulla, 6 "löytöä", joista 3 ensimmäistä samaan umpiroskikseen toistoina niin, että maalimies häivyttää käsiapua (Niinan idea!). Ensimmäisellä käsi näkyi roskiksen oven raosta maassa, toisella käsi oli raosta roskiksen sisällä, kolmannella roskis oli kokonaan kiinni. Otti hienosti rullan ja toi sen myös hyvin. Taisi ekoilla heittää sen 20cm ennen kättäni, mutta paransi sitten. Kolme muuta piiloa yksi kerrallaan ja niin, että koira sai ihan etsiä, kuitenkin niin, että maalimiehet olivat avopiiloissa, ekalla käsiapua enemmän, toisella vähemmän ja kolmannella ei. Kaikilla sai etsiä, ekalla lähetyksellä taisi juosta niin vauhdikkaasti, että nenä jäi matkasta, haju tuli jostain mutta vauhtia oli liikaa paikantaa piiloa, kunnes malttoi pudottaa vauhdin ja keskittyä hetken. Kaikilla piiloilla otti rullan todella hienosti, toi sen maltillisesti käteeni, tuli sivulle seisomaan, kiinnitin näyttöliinan ja lähetin näytölle, pidin liinasta vastaan mutta se ei koiraa haitannut. Kolmen viimeisen etsinnän aikana Echolle ammuttiin 9mm muutamia laukauksia, joihin se ei reagoinut. Katjan piilolla rauniokasan alla putkessa Echo oli ensin nuolaissut Katjaa naamasta, sitten napannut rullan pannastaan suuhunsa ja lähtenyt vauhdilla luokseni.
Radalla oli myös tulet ja savua.
Kaiken kaikkiaan todella hyvä treeni!

Parasta oli kuitenkin se, että Java odotti autossa, joka oli lähellä radan porttia, ja kuuli sinne jokaisen 9mm laukauksen joka koirille ammuttiin (kaikille koirille ammuttiin muutamia laukauksia), eikä se ollut muuta kuin rento ja rauhallinen! Joten voin sanoa, että siedätys muutama vuosi sitten on tehonnut pysyvästi!

Perjantaiaamuna tavattiin Hannelen kanssa Ojangossa tokon merkeissä. Kiitos Hannelelle treeni- ja vähän lenkkiseurastakin:) Seuraamisessa oli yksi ennakointi, mutta korjasin saman tien vahvistamalla apuja hetkeksi, sitten meni hyvin. Estehyppy meni loistavasti, Echo kääntää automaattisesti rintamasuunnan minua kohden hypyn jälkeen jäädessään seisomaan. Otettiin myös kehääntuloräpläystä ja tuomarin tervehtimistä muutamia toistoja. Lopuksi kokeiltiin vielä telineet ketteryyskehässä ihan kokeilun vuoksi pitkän talvitauon jälkeen, ja yllätys oli suuri, kun Echo meni myös tikkaat vaakatasossa, kuin keinulaudan ja tynnyrisillan, sekä pituusesteen tuosta vaan:) Pitkäkin tauko tekee tosiaan hyvää, uskokaa pois.

Maanantaina 20.4. käytiin talven jälkeen ekan kerran purometsässä kunnon lenkillä Serafian kanssa ja koirat saivat nauttia. Pari viikkoa sitten Purometsään johtavalla tiellä oli vielä niin paljon lunta ja lumisohjoa ja löllöä, etten uskaltanut sinne ajaa autolla.

Ei kommentteja: