Pakkasille piupaut

sillä ostin kuin ostinkin Icebreakerin ja Devoldin merinovillaiset kerrastot, enkä enää muuta käytä! Norjalaiset ja uusiseelantilaiset käyttävät asuja itse ympäri vuoden, enkä ihmettele.

Eräänä iltana remmilenkillä tien kulmassa seisoi pimeydessä hipihiljaa kaksi ihmistä ilman heijastimia tai lamppua. Otsavaloni näytti heidät, mutten saanut selvää oliko heillä koiraa, joten päätin jatkaa eteenpäin hiekkakuopantietä. Echo nosti karvansa pystyyn ja päästi muutaman terävän PUHAHDUKSEN, ei siis tavanmukaista veretseisauttavaa rähäkkää, suhahdin vain mutta kehuin heti kun tajusin ettei enempää ääntä tule. Käveltiin vähän matkaa eteenpäin, ja käännyin ympäri kulkeakseni suunnitelman mukaan tietä pitkin koko lenkin. Nyt kuului ääniä, ja tajusin kahden teinineidon pitävän pakkasessa kokoustaan. Echo kulki korvat hörössä, muttei taaskaan reagoinut kummemmin, ja niin me ohitettiin mimmit rauhassa ilman ääntä. Pepsi ei kummemmin reagoi, mutta Caddyn olemus jännittyy hiukan, muttei se sen kummemmin reagoi. Echo siis normaalisti antaa tulla kurkku suorana veretseisauttavat rähäkät jos kuulee jonkun hiippailevan pimeässä. Valaistuja ja itsensä muillekin liikkujille näkyväksi tekeviä jalankulkijoita se ei noteeraa kummemmin, mutta tällaiset taitavat olla itseäni lukuunottamatta melko harvinainen näky täälläpäin. Ihmiset kulkevat mieluummin ilman heijastimia, ilman valoja ja hiippailevat puskia pitkin säkkipimeydessä, niin, etteivät autoilijatkaan näe ennen törmäystä mustissa vaatteissa kulkenutta.

Suunnistin eräänä päivänä satelliittikartan perusteella koirain metsälenkille ison tien yli Gussen ladon kohdalta, ja suoraan metsään. Tarkoituksena oli ylittää pieni eteentuleva Afrikantie ja jatkaa suoraan metsään, ja sieltä kilometrikaupalla aukeaville sänkipelloille, jotka ovat täysin metsien ja korkeiden kallioiden suojassa. Ylitin Afrikantien, laskin koirat vapaaksi ja törmäsin taloon, jota satelliittikartta ei näytä. Talolle vievää tietäkään ei kartassa ole, se haarautuu pellonreunasta Afrikantieltä.
Samalla huomasin pienen Afrikantien, joka ei vie juuri minnekään ja jonka varrella on vain muutama talo metsään upotettuna, olevan aika vilkasliikenteinen jäljistä päätellen. Metsään meni myös kohtuullisesti ihmisen ja koiran jälkiä, joten turha ajatella lähtevänsä sinne lenkille ilman että törmää toiseen kulkijaan koirineen. Aivan tuoreita isoja hirven ja peuran jälkiä maastossa oli paljon, ja niistä koirat olivat hurmoksissaan. Onneksi eivät vetäisseet ilmavainua ja lähteneet perään, vanhan kokemuksen perusteella olisin odotellut tovin jos toisenkin ennen kuin ensimmäinen koira olisi näyttäytynyt minulle, tai sitten olisin saanut peuran eteeni, niinkuin kolme vuotta sitten.