sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Tiistaina 20.1. tottista ja torstaina 22.1. raunioilla

Nyt tulee päivitykset jälkijunassa, kun itsellä on ollut sen verran kiirettä etten ole ehtinyt liikaa läppärin kanssa istumaan, sinänsä varmaan ihan hyvä.

Tiistaina 20.1. tehtiin tottista Niinan ja Pauliinan kanssa Paijalassa.
Java: heittelin ensin frisbeetä ja leikitin väliin köydellä, annoin siis purkaa ylimääräisen energian ja toisaalta nostatin sopivasti tekemään hommia. Seuraamista, käännöksiä, pysähdyksiä ja täyskäännöksiä. Kontakti ja Javan paikka sivulla olivat hyvät! Jättöliikkeitä Istu, Seiso. Teki täsmällisesti ja innokkaasti. Luoksetulon loppuasentoa, se oli tiivis! Häiriökoirista huolimatta keskittyi hienosti minuun. Lopuksi otettiin kontaktia perusasennossa ja lyhyitä seuraamispätkiä Novan harjoitellessa paikallaanmakuuta, kiersimme Novaa jonkin matkan päässä. Keskittyi hyvin!
Caddy: Leikitin aluksi samoin kuin Javan. Myös Caddyn kanssa seuraamista, perusasentoa, pysähdyksiä ja käännöksiä. Myös Caddy piti hienosti kontaktin ja tiiviin asennon sivulla. Otin myös luoksetuloa, hyvä. Viimeisenä käyttöesineen noutoa (korkokenkä). Noutaa innokkaasti, treenataan tuota luovutusasentoa vielä. Pitää esineen kohtuullisesti mutta jää minusta hiukan kauas. Nyt meni paremmin.
Echo: Echoa lämmittelin hetken, sen jälkeen tehtiin eläinkokeena kiintorullailmaisu. Eli oli täysin ensimmäinen kerta kuunaan päivänä ilman irtorullaa, enkä tiennyt mitä koissu tekee. Niina meni kentän reunaan mäntyjen viereen maalimieheksi, Echolla oli norskipannan lisäksi myös liivi jotta tajuaisi mitä tehdään. Lähetin, meni suoraan Niinan luo (joka piti kättään maassa kuten irtorullan kanssa, sen verran toki helpotettiin :D), laski päänsä alas ja poimi rullan suuhunsa, toi sen kauniisti minulle käteen! Palkkasin itse. Vielä kolme toistoa Niinan siirtyessä, Echo meni joka kerran Niinan luokse, otti rullan suuhunsa itse ja toi kauniisti minulle. On toi koira aivan tajuton kone :D Niin paljon kun olen itkenyt tuota rullan opettamista ja monia vaiheita verrattuna haukkuilmaisun opettamiseen, tunsin kyllä mieletöntä iloa ja liikutusta, ja onnistumisen riemua hienon koirani työstä!
Echolle otettiin vielä viimeksi pärsiilleen mennyttä noutoliikettä 600g puukapulalla, kun halusin tyttöjen kommentteja. Jotenka Echo toi tällä kerralla kapulan AIKA hienosti. Niina halusi vielä kokeilla noutajien tekniikkaa lähteä kapulan kanssa "lenkille", ja kyllä Echo lähtikin kapula suussaan turhia sitä pureskelematta Niinan mukaan. Pudotti muutaman kerran ihmetyksestä mutta kaiken kaikkiaan meni hyvin. Saatiin lainaksi Niinalta metallinen noutokapula, jolla tullaan kokeilemaan tuota miten pyörittää suussaan.

Torstaina 22.1. tehtiin aamu/aamupäivätreffit radalle Niinan ja Marikan kanssa. Echolle otettiin pelkkää kiintorullaharjoitusta helpoilla "piiloilla", ei siis edes kummempia piiloja, olihan tämä toinen kerta. Hyvin meni, paitsi toisella lähetyksellä menikin ensin sinne mistä oli ekalla hakenut rullan Niinalta, poimi siellä rullan suuhunsa ja siirtyi rulla suussaan 3 metrin päähän, minne Niina oli siirtynyt, ja tuli sieltä edelleen rulla suussaan luokseni. En noteerannut tuota mitenkään, otin vain uuden lähetyksen, jolloin meni suoraan Niinan luo ja tuli sieltä rulla suussaan minulle. Halusin vielä eläinkoetyyppisesti kokeilla umpipiiloa... joka ei tietenkään sujunut koska koirani ei ole ohjelmoitu kone. Ei siis poiminut rullaa siellä, etsi vain maalimiestä ja irtorullaa, muttei jättänyt roskista. Otettiin vielä yksi tosi helppo tämän jälkeen, sitten poika autoon hetkeksi.

Caddy: Kaksi umpipiiloa, ekana kaksio aidalla vasemmalla puolen heti alussa, toisena maakaivo vasemman etukasan keskivaiheilla. Lähetin hakemaan kuitenkin kopin edestä radan oikean puolen kasat, lisäksi kierrettiin palotalo ja keskikasoja, kunnes lähetin alueelle jossa mm. Caddy irtosi kasoille alusta saakka hienosti ja itsenäisesti, kävi tarkistamassa reippasti alueen ja oli hyvin ohjattavissani. Ohjattuani alueelle jossa mm, sai heti hajun kaksiosta, tarkensi ja alkoi ilmaista vahvasti, ei tullut katkoksia vaikka siirryin koiran viereen. Annoin haukkua vielä hetken ja avattiin yhdessä ovi. Niinan siirtyessä toiseen piiloon etsitin Caddyllä pari muuta kasaa (irtosi hyvin ja tutki alueet itsenäisesti), ja ohjasin polulta etukasoille. Hyvin kiersi ja sai heti hajun maakaivosta, jäi niille sijoilleen ja alkoi ilmaista jälleen todella voimakkaasti. Jatkoi haukkua siirryttyäni koiran viereen, ja avattiin yhdessä kansi. Todella hyvä treeni Caddylle. Kiitos Niina!

Echo: toinen kierros, otettiin 3-4 rullan tuontia kiintorullalla, ja palkkasin jälleen itse. Meni oikein hyvin. Nyt annan taas hiukan apuja rullan luovutukseen (pyydän käteen, samalla kun kuljen taaksepäin). Muistin nyt itse liikkua lähetyksen jälkeen. Tämä kierros meni erittäin hyvin. Seuraavalla kerralla otetaan jälleen näyttö, mutta palkkaan ensin rullan tuomisesta perille ja sitten maalimieheltä saa näytöllä toisen palkan.

Ei kommentteja: