Hiljaiseloa viikolla 47

Ensimmäiseksi kiitos teille kaikille jotka olette laittaneet viestiä ja kyselleet kuulumisia! Lopatolin jälkeen nyt on kaikki hyvin, oireet kestivät juuri sen lääkkeen vaikutusajan 5 vrk tai oikeastaan vähän vähemmän, viime viikon sunnuntaina kaikki oli palautunut ennalleen ja normaaliksi.

Lenkkiä kummempaa ei olla nyt tehty, mutta onneksi koirat ovat tottuneet siihen, että välillä ollaan vaan ja mitään erikoista ei tapahdu. Kennelrehun auto kävi Sipoossa tiistaina, ja siihen tein ensimmäisen tilaukseni: 60 kiloa lihaa (naudan sydänjauhelihaa, sian ja naudan jauhettua maksaa, broilerin jauhelihaa, jauhettua lohta. sika-nautajauhelihaa) sekä purkki merilevää. Menimme tyttäreni kanssa Kennelrehun auton pysäkille hyvissä ajoin, ja pian parkkikenttä alkoi täyttyä autoista. Väenpaljoudesta huolimatta me taisimme olla ainoat, jotka tilasivat enemmän kuin 20 kiloa, ja jonossa jo kuittailtiinkin, että meillä taitaa olla piilokennel (?) ;) Yllättävän hyvin tuo määrä mahtui meidän kolmeen pakastimeen, joissa sentään on kohtuullinen määrä ihmistenkin ruokaa! Kiitokset vielä Anne Heikkiselle vinkeistäsi, nyt alkaa olla näppituntumaa sössöjen sekoitukseen:)

Torstain Ojanko-treeneihin päätin olla menemättä, koska oli sekä liukasta että pimeää, enkä halunnut Echon kanssa tehdä vielä mitään niissä olosuhteissa. Treenit kyllä peruttiin sitten kokonaan.

Lauantaina 22.11. olin kuuntelemassa Mia Skogsterin luentoa Metodina viettikoulutus. Luento oli antoisa ja kiinnostava. Mialla oli monta hyvää pointtia, jotka itse allekirjoitan, mm. koiran kasvamisesta ja kypsymisestä n. 2,5-vuotiaaksi, ja siitä miten koira tarvitsee lapsuuden. Hyvä pointti oli myös muistaa, ettei nuorta koiraa saa missään tilanteessa kuormittaa toistuvasti liikaa painostamalla, vaatimalla tai nostattamalla esimerkiksi puolustusviettiä. Leikkimisen ja leikittämisen tärkeydestä olen myös ollut aina samaa mieltä. Oli myös mahtavaa kuulla, kuinka huipulla kisaava kouluttaa koiransa järjestelmällisesti pilkkomalla liikkeet ja käyttämällä positiivista vahvistamista. Luento oli kuin kiinnostava tiivistelmä ja lyhennelmä vuonna -99 käymästäni Tunne koirasi -kurssista, jonka opettajana oli David Selin, ruotsalainen koirapsykologi ja Anders Hallgrenin oppilapsi.

Lauantaina lähdin iltalenkille Javan kanssa kahdestaan, ja juoksentelimme sen kanssa hauskaa pitäen lumisella sänkipellolla tähtitaivaan alla. Leikin Javan kanssa kevyellä pitkällä liinalla; jätin Javan ensin maahan, kuljin parinkymmenen metrin päähän ja kutsuin, ja sen ollessa 5 m päässä käännyin ja lähdin pinkomaan liina kädessäni pakoon. Se tarttui heti liinasta, vedin ja myötäsin, tapporavistuksella päästin irti ja annoin voittaa, ja lähdin taas karkuun, jolloin Java tuli perässäni ja toi liinan jälleen vedettäväksi. Vedimme hetken taas hauskaa pitäen, mutta nyt sanoinkin Kiitos!, jolloin Java päästi irti liinasta. Jätin sen taas maahan ja lähdin juoksuun. 25 m päässä kutsuin mutta jatkoin juoksua, Java tuli innoissaan ja tarttui taas liinaan. Pelattiin, annoin kerran pari tapporavistuksella voittaa (toi sen heti takaisin), seuraavalla vedolla pyysin irti Kiitos -käskyllä, ja laitoin liinan taskuuni. Meillä oli molemmilla huippuhauskaa, ja Java oli loppuillan tyytyväisen näköinen.
Päivinä, jolloin ei ole treenejä eikä liiemmälti aikaa tehdä niitä itsekään, leikin koirien kanssa yksitellen. Leluja meillä on monta kassillista; narupalloja, tennispalloja, boomerball, kangasfrisbee, 2 kongin frisbeetä, Ikean köysifrisbee, 4 erilaista ja erikokoista patukkaa, 3 vetoköyttä, pehmoleluja, vinkuleluja, rättejä... eivätkä ne tietenkään ole koirien ulottuvilla muuta kuin minun kanssani :D Meillä siis leikitään ja kaikki leikkivät kaikilla leluilla yhtä innokkaasti. No ehkä Boomis on Pepsin ykkösjuttu, ja Caddylle ykkönen on frisbee, mutta herroille kelpaa myös vetoköydet ja patukat. Leikin jätän aina vähän kesken, niin että koirat tahtoisivat vielä kovasti jatkaa.

Sunnuntaina, tänään siis, tuli vihdoin talvi (edes muutamaksi päiväksi) tänne etelään kovan lumimyräkän saattelemana. Siitä pääsivät nauttimaan lapset ja koirat, enkä voi sanoa kummat nauttivat enemmän, näyttivät kaikki olevan yhtä innoissaan.