Päätin sitten madottaa tämän syksyn matokuurin Lopatolilla, valmiste, jota olen käyttänyt useita kertoja ennenkin vaihdellen kahden muun laajakirjoisen matolääkkeen, Drontal Compin ja Axilurin kanssa. Viimeksi koirat saivat Lopatolia 1,5 vuotta sitten.
Keskustelin farmaseutin kanssa Sipoon apteekissa annanko hiukan päälle 20 kiloisille koirilleni 2 vai 3 tablettia, ja farmaseutin suosituksesta ja maatolääkken ohjeista päätin ottaa 3 x 4 tablettia, jokaiselle 3 siis. Ohjeen mukaan 21-30kg koiralle annetaan 3 tablettia (1 tabl. jokaista 10 kiloa kohden), tabletteja ei jaeta eikä rikota.
Keskiviikkoaamuna annoin matolääkkeen sekoitettuna 1/4 päivän ruoka-annoksesta. Loput ruuasta annoin samana iltana. Keskiviikon ja torstain välisen yön Echo ja Pepsi oksensivat, ei kuitenkaan rajusti, mutta kaikki illalla annettu ruoka tuli ylös. Torstaiaamuna kävin koirien kanssa metsälenkillä. Puhuin puhelimessa, ja huomioin, että olivat vähän vaisuja ja väsyneitä, mutta tarpeillaan kävivät normaalisti, ja juoksuakin riitti jonkun verran. En antanut oksentamisen jälkeen ruokaa kuin vasta illalla. Pahoinvointi näkyi selvästi, ruokaa katsottiin ja maistettiin varovasti, ja jopa Echo, joka tavallisesti syö kuin Volta 1600 täydellä teholla, nuoleskeli suupieliään maistellessaan ruokaansa varovaisesti, ja jätti jopa osan syömättä. Myöhemmin torstai-iltana alkoivat näkyvät keskushermosto-oireet. Kaatosateessa pihavalojen hämäryydessä mietin, miten Pepsi on nyt yhtäkkiä saanut noin rajuja vanhuuden oireita, että kulkee kaikki jalat jäykkinä, hiukan kyyryssä, ja vielä kuin olisi humalassa. Jäin pohtimaan yrittäessäni vakuuttaa itselleni näkeväni varmasti oikein, että mihin soitan seuraavana aamuna, lähinnä mille eläinlääkäriasemalle. Kunnes näin Echon. Echo liikkuu tavallisesti vauhdikkaasti, olipa mikä tahansa vuorokaudenaika tai keli hyvänsä. Nyt se kulki varovaisin lyhyin käyntiaskelin, riiputti päätään kallellaan ja istui heti alas vauhdin pysähdyttyä, ettei kaatuisi. Etujalat olivat kaikkea muuta kuin "parallel" toisiinsa nähden; ne olivat kuin mäkkärin mukissa olisi kaksi pilliä samassa rei'ässä. Takajalat ottivat sivuhorjahduksia. Yritin vetää henkeä ja pysyä itse rauhallisena kun menimme sisälle. Painelin saman tien puhelimeen ja laitoin viestiä Antti Tukiaiselle, Serafian kummisedälle, Mäntyharjun kunnaneläinlääkärille. Kello oli tuolloin 22.35. Antti soitti välittömästi minulle. Odottaisin seuraavaan aamuun, akuuttia tarvetta ei kaikesta huolimatta ollut lähteä päivystykseen kun mitään ei voisi tehdä. Koirat kuitenkin olivat muuten kunnoltaan ok. Aamulla soitin myös ystävälleni Laura Lönnbergille, joka kertoi toki saman kuin Anttikin: vastalääkettä ei ole, ja on odotettava siihen kunnes lääke poistuu elimistöstä ja sen vaikutus lakkaa. Aamulla molemmat koirat pysyivät paremmin pystyssä kulkiessaan ravia tai laukkaa (pihassa siis), mutta vauhdin hidastuessa tuli heti tasapaino-ongelmia, Pepsi kulki takajalat alla kyyryssä jäykin askelin, horjahdellen. Echon etutassut huitoivat liikkeessä ylöspäin, pysähtyessä jalat olivat yhdessä, pää kiertyi vinoon ja käännökset onnistuivat laajalla kaarella. Jälleen istui mieluummin kuin jäi seisomaan. Tiedotin Anttia oireiden jatkumisesta. Laura soitti, oli konsultoinut myös kolleegaansa ja olivat tutkineet lääkken tiedot: yliannostuksessa harvinaisena keskushermosto-oireita, joiden pitäisi mennä itsestään ohi, vastalääkettä ei ole, lääkkeen vaikutusaika 5 vrk.
Lääkkeissä on normaalisti ns. turvaraja, jonka mukaan pienestä yliannostuksesta ei tule mitään oireita. Lopatolia oli nyt annettu ohjeen mukainen lääkeannos, mutta silti koirani saivat kohtuullisen vakavia neurologisia oireita. Sekä Antti, että Laura olivat yhtä mieltä siitä, että katsotaan vielä seuraavaan päivään, koska keskushermosto-oireille ei mitään voi tehdä, ainoastaan oireenmukainen hoito.
Perjantaina päivällä Serafia tuli eskarista ystävänsä Tian kanssa meille, ja koirat olivat tyttöjen kanssa hetken pihalla vapaana. Echo ja Pepsi liikkuivat jopa vauhdikkaasti, ryntäsivät aidallekin luullessaan naapurin Ellan olevan siellä, mutta tuo nopea liike laukaisi taas pian oireet. Pepsi jäykisteli kyyryssä, ja Echon etutassut alkoivat huitoa ilmaa, ja yhtäkkiä sen vasen etujalka sai jonkinnäköisen krampin ja kiertyi sisäänpäin ja taaksepäin. Tytöt alkoivat nauraa ja minä itkeä.
Soitin heti Antille, joka mietti josko verikokeet selvittäisivät jotain, mutta epäili kuitenkin ettei niissä näkyisi mitään. Soitin eläinlääkäriasema Kauriiseen ja varasin ajan illaksi, mutta vielä uudemman kerran Lauran kanssa puhuttuani peruin ajan, koska Laurakin oli Antin kanssa samaa mieltä, ei auta kuin katsoa vielä toinen vuorokausi. Sovimme Kauriin henkilökunnan kanssa, että katson siis vielä yhden päivän, koska Kauris on auki sekä lauantaina että sunnuntaina labroineen kaikkineen.
Perjantai-iltana maistui jo ruoka, ja ruokaseremonia oli juuri sellainen minkä Cesar Millan kieltäisi, ei ruokaa ennen kuin koira on rauhallisessa mielentilassa :) Sentään jo merkki paremmasta.
Perjantaina vein illalla koirat lyhyelle remmilenkille, ja nyt ihmetystä herätti Echon sokeat kohtaukset. Pepsi liikkui jo ihan ok, suoraan eteenpäin, pysähtyi haistelemaan ja pissalle, eikä tasapaino enää heittänyt samalla lailla kuin aiemmin. Mutta Echo, sen tasapaino häiriintyi sen kulkiessa toisen koiran rinnalla, askel alkoi heti vetää toista koiraa päin. Kuljimme vain noin 300metriä ja käännyimme takaisin, ja tämä oli jo liikaa, etutassujen oireet alkoivat jo matkalla: tassut eturungon alla yhdessä, kauhoi liikkeessä ylös eteen, ja toinen tassu kiertyi hassusti. Sen lisäksi Echo sai sokeita kohtauksia. Pysähtyi yhtäkkiä, nosti päänsä aivan ylös ja yritti haistella missä ollaan. Oli kierähtää muutaman kerran ojaan. Jännittyi jos tajusi jomman kumman uroksen olevan vierellä, sen piti haistella kuka kukin on. Oli myös kuin ei olisi nähnyt minua, ja joutui kovasti haistelemaan missä olen ja missä liikutaan! Kun päästiin kotiin, laitoin Pepsin ja Caddyn sisälle ja hain frisbeen ja narupallon. Ne Echo näki, haki kun heitin vaikka oli jo täyspimeä, leikittiin vähän. Otin Echoa sivulle, sen oli vaikea löytää oikea kohta, ja kun se lähti liikkeelle sivullani, se törmäsi koko ajan jalkaani (kiertoliike). Annoin levätä jonkun aikaa sisällä, mutta yömyöhällä testasin vielä kylppärissä kävyn kanssa näkeekö mitään vai ei. Pariin otteeseen uhkausliike kädellä ei saanut silmien räpäytystä ja väistöä aikaiseksi, mutta kuitenkin näki kävyn: pidin ensin kättäni niinkuin siinä olisi jotain ja Echon tuijottaessa käteeni heitinkin toisella kädelläni sen sivulta kävyn ilmaan. Tarttui siihen salamannopeasti ja innostui heittelemään sitä itse kun sai kopin. Toistin vielä toiselle puolelle, ja onneksi reagoi ottamalla sikanopean kopin. Yöllä mietin mitä teen, jos nyt Pepsi ja Echo ovat mennyttä, ja itse olen niille matolääkkeen ostanut ja antanut...
Lauantai-aamuna koirat pääsivät pihalle pissalle. Sama lopputulos, ensin innokasta vauhdikasta menoa joka johti siihen, että oireet alkoivat. Otin Echon remmiin ja kävin sen kanssa postilaatikolla reilun 100 m matkan edestakaisin. Käyntivauhti remmissä oli vaikeaa, etu- ja takajalat yhdessä rungon alla, etutassuilla kauhomisliikkeitä. Pääkin kiertyi vinoon. Päästin sen postilaatikolta takaisin tullessani irti, ja pari kertaa pysähtyi taas haistelemaan kuono ylhäällä pellonreunaan ihan kuin ei näkisi mitään. Lähti sen jälkeen laukkaamaan kotiportille, aidalla kiihtyy Caddystä aivan kuin se olisi ollut vieras koira. Caddy kiihtyi yhtä lailla, ja selvästi provosoitui taas kerran nähdessään toisessa vikaa. Menin avaamaan portin, astuin siitä itse ensin sisälle ja pidin huolen että Echo tulee takanani. Hätistin Caddyn kauemmas antamaan meille tilaa, mutta en sitten ehtinyt välttää tappelua. Caddylle riitti se, että Echo oli jännittynyt "sokean kohtauksen" johdosta, ja häntä ja pää korkealla, ja kävi kiinni. Riitti kun nappasin Caddyä samantien kiinni, se jatkoi tappeluraivoamistaan ja Pepsin pyörähdettyä hölmistyneenä eteeni pidellessäni Caddyä kävi Caddy nyt Pepsiin kiinni kun olin sen saanut napattua irti Echosta. Echo oli tässä vaiheessa väistynyt, eli ei ollut tappelua haastava osapuoli. Sain Caddyn samalla sekunnilla myös irti Pepsistä, ja painoin nopealla liikkeellä kyljelleen maahan rauhoittumaan, pidin vain kaulalla kättäni. Caddy yritti pari kertaa kiihtyneenä nousta ylös, mutta painoin sen rauhallisesti takaisin kyljelleen, ja annoin Pepsin ja Echon sillä aikaa tehdä mitä halusivat, käyskentelivät rauhallisina. Rauhoittuivat selvästi molemmat kun näkivät minun rauhoittavan Caddyä. Kun Caddy oli täysin rauhallinen, päästin otteen ja nousin ylös. Se nousi ylös, ja lähti haistelemaan, vilkaisi aavistuksen jännittyneenä hiukan häntä kohollaan Echoa joka kulki kauempana, mutta tönäisin Caddyä kevyesti etulapaan ja suhahdin. Sitten mentiin sisälle, ei ongelmia enää.
Soitin vielä Kauriiseen ja puhuin ilmeisesti eläinlääkäri Juulia Martimon kanssa. Hän käski tarkistaa näköä noiden sokeiden kohtausten aikana, mutta oli sitä mieltä että odotetaan lääkkeen poistumisaika 5 vuorokautta ja katsotaan lievenevätkö oireet maanantaihin. Jos myrkytystä voitu hoitaa, se olisi pitänyt tehdä samantien lääkkeen annon jälkeen tai ainakin saman illan aikana, lääkehiilellä ja nesteytyksellä, mutta sehän oli jo myöhäistä torstaihin mennessä kun lääke oli jo imeytynyt ja vaikuttanut keskushermostoon (ja mistä olisikaan voinut tietää, että matolääkkeen ohjeenmukaisen antamisen jälkeen tulisikin hoitaa myrkytyksenä?!). Sovimme, että maanantaina palaan asiaan jos sunnuntai ei tuo muutosta parempaan.
Sunnuntaina aamupissalla näytti hyvältä, oireita ei näkynyt vaikka liikettä oli. Iltapäivän lenkillä oireita ei näkynyt, Echon remmissä liikkuminen oli suoraa, jalat suht oikein rungon alla liikkeessä, keskittyi haistelemaan kaikkea, ja näytti siltä että sokeita kohtauksia ei tullut. Uskaltauduin koko 1,5km remmilenkin kylänraittia pitkin, ja ekaa kertaa myös Echo kulki normaalisti. Pää ei kiertynyt, tassut eivät huitoneet ilmaa, ei nojannut kumpaankaan koiraan remmissä kulkiessaan.
Tänä aamuna myös näytti hyvältä. Kohta lähdetään pienelle metsälenkille ja sen jälkeen katsotaan tilannetta.
Kaikki eläinlääkärit olivat samaa mieltä, että myrkytyksen mahdolliset maksa- ja munuaisvauriot olisivat oirehtineet koiran voinnin huononemisena, syömis- ja tarpeillakäynnin epänormaaliutena.
Päivitystä: käytiin koirien kanssa lyhyellä metsäpissalla päivällä, eikä vauhti laukaissut enää oireita, sen verran kuitenkin juoksivat. Kotipihaan tultuamme leonberg Ella tuli aidalle pyytämään poikia hippaan, ja sitten mentiin niin että kaikki pois alta! Edestakaisin aitaa myöden ylös alas koko matka 25 kertaa niin lujaa kuin aussieiden jaloista nyt lähtee, Ella omalla puolellaan pojat meidän puolella. Kun tuo liike ja vauhti eivät näyttäneet enää oireita laukaisevan, uskoisin että tämän ikimuistoisen matokuurin vaikutus olisi nyt lakkaamassa.
Iso kiitos (jälleen kerran) sekä Mäntyharjun kunnaneläinlääkärille Antti Tukiaiselle että Tervakosken eläinlääkärille Laura Lönnbergille! Kiitos että sain soittaa teille myöhään illalla ja aikaisin
aamulla, joka päivä ja selvititte asiaa ja konsultoitte puhelimessa! Kiitos myös uuden keravalaisen eläinlääkäriasema Kauriin väelle puhelinavusta! Ja teille kaikille jotka olette myötäeläneet näitä kauhun hetkiä, erityisesti Savelan Niinalle, Leppälän Katjalle ja Björnströmin Tanjalle (kiitos Tanja vertaistuesta lääkemyrkytyksessä!!).Muistettakoon tässä kohtaa vielä, että kuten moni muukin, minäkin olen madottanut koiriani Lopatolilla useita kertoja ennenkin vuosien saatossa (vaihdellen kolmea eri laajakirjoista matolääkettä) eivätkä koirani ole koskaan saaneet oksentelua kummempia oireita. Lisäksi kaikki koirani on rauhoitettu erilaisia toimenpiteitä varten (röntgenkuvia, haavanompelua, hammasvaurioita, sterilointi), eivätkä ne ole koskaan saaneet anestesiasta sivuvaikutuksia. Koirani ovat myös syöneet mittavan joukon antibiootteja ja kipulääkkeitäkin, rokotteita, eivätkä ole koskaan saaneet yliherkkyysoireita mistään.
Lopatol 500:sen googlettamalla löytyy vastaavia kauhutarinoita eri roduilla Suomessa. Kanadan lääkelaitoksen sivuilta lukiessani kuvauksia ja tuloksia koirilla (pennuilla, kantavilla nartuilla jne) tehdyistä eläinkokeista, joilla Lopatolin myrkyllisyyttä on tutkittu, alkoi vatsaani vääntää toden teolla. En toki ole niin naiivi, etten tietäisi, miten kaikki lääkeaineet on tutkittu...
Onneksi Java ei vahingossa päätynyt siihen 50 beaglen lastiin, joka saapui Amsterdamiin Northwestin lennolla Albuquerquesta Minneapolisin kautta eräänä toukokuisena aamuna vuonna 2001...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti